Metsä

Niin metsä vastaa

Syksyllä 2026 aloitan yhteistyön jyväskyläläisen Filme Moi -studion kanssa. Kahdeksanosaisessa videopodcast-sarjassa “Niin metsä vastaa” avaan keskustelun neurovahvistavasta työelämäkulttuurista. Pyrin juontamaan juttua niin, että se aiheuttaa myönteistä vastakaikua. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Luontokuvia ja runoja

Kesällä 2026 on Kustavin Viherlahdessa sijaitsevan Friisilän tilan kahvilassa esillä kuvia ja runoja yhdistävä näyttely Enemmän kuin tuhat sanaa. Koko projekti lähti liikkeelle siitä, kun tutustuin valokuvaaja Markku Likitaloon, jonka kuvat tekivät minuun heti ensivilkaisulla lähtemättömän vaikutuksen. Markulla on kyky tallentaa kuvaan jotain todella herkkää ja ainutlaatuista. Koin, että tavoitin jotain hänen tavastaan katsella maailmaa.

Kävi ilmi, että Markulla on myös tapana antaa kuvilleen nimiä. Kerran ehdotin, että hän lähettäisi minulle kuvien sijaan pelkästään otsikoita. Annoin noiden otsikoiden viedä ja kirjoitin runoja niiden herättämien ajatusten pohjalta. Niin syntyi ensimmäinen yhteinen näyttelymme, joka on nähtävissä Friisilässä kesän 2026 ajan.

Tässä vähän maistiaisia näyttelystä:

Hetkeni liron kanssa: soiden yleisin ja äänekkäin / kahlasi veteen vaaleanvihrein koivin / hätäisin liro-liro soidinäänin / hermostunut maassapesijä / katsoi miten / kahlasin veteen miettivin jaloin / huomasi toisen hätäilevän / en erottanut sitä metsäviklosta / vaikka oli selkeästi vaaleampi / pieniä ja pelokkaita / molemmat meistä / kahlaajatyttö ja kahlaajalintu / niin, minä itkin / "kun mies tuli soutaen selkiä pitkin..." / yhtä herkkiä ja häiriintyviä / toinen maassa mattaalla pitää pesää / toinen vaimona ensimmäistä kesää

Västäräkin tehdas: Kehtasitkin / kehtasitkin / tulla minun / maita pitkin! / Kysyitkö edes? / Saitko luvan, / kun vain räpsit / musta kuvan? / Ettäs kehtas / ettäs kehtas / vaikka onkin / minun tehdas.

Hiljaiset kaislat: Hiljaiset kaislat ei kommentoi / vaan sumun alla ne vartioi. / Ei ne kuiskaa, ei ne huuda, / ne tuulen laulua unelmoi. / Vihreät miekat, tuulen lapset, / veden pintaan heijastuu. / Mudan synkästä syvyydestä / kohti taivasta kurottuu. / Hiljaisuus on niiden voima, / ja tyyni ykseys sielujen. / Kuiskaamatta, silti puhuen, / rauhaa sieluun lempeästi tuoden.

Lasta vahtimassa: Kenen käteen pieni käsi luottaa? / Kuka sävyt huomiselle tuottaa? / Kuka näkee hiuksissa kultahippuhja / saa tilaisuuden, johon ei myydä lippuja. / Vaikka kello käskisi juoksemaan, / pysähtyy tuulen tuoksinaan. / Samalle tasolle pysähtyy, / yhä uudelleen yllättyy.

Viimeinen syksy: Mistä tietää, että / on aika lähteä / etsimään kouvua ja tähteä? / Mistä sen, / että aika ei paranna, / ja on parempi / laukkunsa pakata? / Mistä syksyn / olevan viimeinen, / alku jonkun uuden / ja ihmeellisen?