Uuden vuoden alkajaisiksi oli ilo lähettää The Secret of Siriland (eli viimein valmistunut englanninkielinen käännös) maailmalle agenttia etsimään. Jokainen kieliversio kirjasta on oma tarinansa. Tässä vaiheessa säästän teidät käännöstyön vaiheiden laajemmalta sepustukselta. Joka tapauksessa iso kiitos jo tässä vaiheessa urhealle Jussi Lipitsäiselle, joka depytoi tässä projektissa kääntäjänä, sekä sydämellisille natiivi-oikolukijoille. Toivon mukaan pian agentin löydyttyä päästään fiilistelemään käännöstyön matkaa kohta kohdalta jos ei täällä niin ainakin privaatisti.
Toisin kun luulisi, en käännöstyön tilaajana päässyt itsekään kirja-lapsosesta eroon, en sitten alkuunkaan. 🙂 Toinen toistaan kummallisempien kielikukkasten kääntelyn sivustaseuraajana jouduin tekijänä itsekin tarkemmin pohtimaan yhtä sun toista kohtaa. Erityisesti jäi jotenkin mieleen se kohta, jossa vanhemmat koettavat saada Sirin väkisin hymyilemään. Sen suhteen käännöksessä ei ollut sen kummempia vaikeuksia. Itse vain päädyin pohtimaan, miten olen päätynyt kirjoittamaan hymystä. Mikä hymyssä kiehtoo? Ja miten se liittyy autismiin?
Kirjassa Siri ei voi ymmärtää, miksi ihmisen pitäisi näytellä tunteita, joita hänellä ei ole. Tilanne saa hänet muistelemaan ukkiaan, joka tuntui hymyilevän aina. ”Ihan kuin hymy olisi liimattu hänen kasvoilleen.” Oman hymysuhteeni noustua tapetille palasin kauas muistoihin. Ala-asteella taisin saada ihan hymypatsaan. En oikein ymmärrä, mikä juttu siinä oli että opettaja antoi sinä vuonna valita vaihtoehtoisesti jonkun muun esineen. Minähän menin valitsemaan suurennuslasin taskulampulla. (Mihin ihmeeseen sellaista edes tarvitsin!?) Sitäkään ei ole tietenkään enää missään. Se siitäkin kunniasta sitten. 
Olisihan sellainen veistos ihan kiva tuossa (kuvitteellisen) takan reunalla 
. Muistuttaisi auvoisasta lapsuusajasta ja että ystävällisiä ollaan oltu jopa siinä määrin että tunnustuspalkinto tuli. 
Mutta tehtyä ei saa tekemättämäksi. Ei ole patsasta tällä naisella. Suurennuslasin kun otin, 
hain lohduksi vähän tietoa Hymy-veistoksista. Niitähän on jaettu vuodesta 1954 lähtien, yhteensä jo lähes 400 000 lapselle ja nuorelle. Tämän palkinnon saajan valitsevat nimenomaan koulutoverit. Kyseessä on tunnustus hyvästä kaveruudesta, avuliaisuudesta, toisten huomioon ottamisesta ja muista ystävyyden ja hyvän sosiaalisen toiminnan arvoista.
Hymytyttö on yksi Kehittämiskeskus Opinkirjon Kehittämiskeskus Opinkirjon omistamista tavaramerkeistä. Opinkirjon muodostaa 11 nuorisoalan järjestöä. Ehkä kuljen menetetyn patsaani perässä heidän suuntaan?
Niillä on verkkokauppakin. 
Ehkä myös yhteisiä intressejä?! 