Viime viikolla sain käsiini 3D-tulostetun version savityöstäni nimeltä Leiritulilla. Originelli syntyi syvässä tunteen palossa ollessani 27-vuotias. Elin haastavia aikoja. Osallistuminen Nuorten taidetyöpajalle antoi minulle voimaa tehdä päätöksiä ja linjanvetoja, jotka olivat muhineet sisälläni kauan. Taiteilun ja terapian kannustamana ilmoitin näistä linjanvedoista myös muille. Teokseen muovailemani ringissä istuvat eri kokoiset mummot kuvasivat minulle silloin kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarvetta. Mummoilla on päässään eri väriset huivit. Siinä ne jököttävät, yksituumaisina ringissä tuijottaen savityön keskustaa, johon voi halutessaan asettaa kynttilän leirituleksi. Suurimmalle mummolle muovailin myös kuonon. Kuono saa hänet muistuttamaan Muumien Mörköä.
Jälkeenpäin voin nähdä selkeästi, miten taide auttoi minua käsittelemään yksinäisyyttäni ja antoi tavan ilmentää vaikeita tunteita, joita pelottavan uuden roolin omaksuminen vaati. Näen savimummoissa eri versioita itsestäni: sen millaisen kasvun polun olen käynyt kasvaessani siksi naiseksi, joka olen nyt.
Mörköajatukset ja tunteet
Lapsena olin kiltti ja mukautuvainen. Sittemmin opin kunnioittamaan omia rajojani. Vähensin myötäilyä ja opettelin kertomaan muillekin, mitä ajattelen. Seurasi hankalia tilanteita, kun en enää ollutkaan yhtä sopeutuvainen kuin ennen. Ne, jotka olivat ihastuneet epävarmaan versioon minusta, eivät enää tienneet miten suhtautua minuun. Joskus se johti myös ihmissuhteiden katkeamiseen. Mitä tuollaisesta pitäisi ajatella? Ehkä minun olisi sittenkin pitänyt pitäytyä kiltin tytön roolissa? Kaikkein ikävimpiä ovat erot, jossa toinen ilmoittaa haluavansa katkaista välit lopullisesti. Minähän kiinnyn ihmisiin käytännössä loppuiäksi. Miten sellainen kiintymyskuvio katkaistaan? Ongelma on tullut eteeni monta kertaa. Valitettavasti jo useampi ystävä tai yhteistyökumppani ei ole millään suostunut jatkamaan ystävinä, vaikka olen yrittänyt maanitella heitä sopuun. Lopulta minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin opetella irtipäästämisen jalo taito. Noina hetkinä Leiritulilla -teos on lohduttanut minua. Olen sytyttänyt mummojen keskelle kynttilän ja tuijottanut tulta yhdessä heidän kanssaan. Mörkö on mummoista rakkain. Se julistaa, että on ihan ok tuntea mörkötunteita. Olen myös opetellut päästämään itseni vapaaksi suhteen katkeamiseen liittyvästä huonouden tunteesta. Eihän kaikki ongelmat minusta johdu. Osa on aina toisten aiheuttamaa. Lopulta voin muuttaa vain omaa käytöstäni. Toisten tekemille valinnoille en voi mitään. Vaikka sisälläni olisi loputtomiin neuvokkuutta, toiset eivät välttämättä halua käyttää sitä. He ovat saaneet minusta tarpeekseen. Mitäpä siitä. Senkun menivät. “Luonnollista poistumaa.” sanoi eräs ystäväni. “Joutikin mennä.” sanoi toinen. Heillä on omat perspektiivinsä. Se ei silti tarkoita sitä, että olisin paha. Ei Mörkökään ole paha. Se on vain ollut liikaa yksin.
Prosessori hurisee
Autismikirjon diagnostisissa kriteereissä on paljon kohtia, joihin on helppo samaistua. Itselläni on monen autistin tapaan korkeat ihanteet. Kun ihanteet kohdistuvat ihmissuhteiden hoitamiseen, ei ole helppoa hyväksyä niiden kariutumista. Jokaisen kariutuneen suhteen jälkeen olen itse jatkanut suhteen jälkipuintia vielä kauan sen jälkeen kun toinen osapuoli on irtisanoutunut hankkeesta. Teen sen, koska haluan kehittyä ihmisenä. Pääni ei jätä minua rauhaan, ennen kuin olen miettinyt asioita niin kauan, että ymmärrän oman osuuteni. Vasta ymmärrettyäni, mikä omassa toiminnassani meni pieleen, voin parantaa sitä jatkossa. Kelaillessani näitä keloja olen miettinyt, mitä ihmissuhteessa alusta alkaen oikein tapahtui? Mikä sai päästämään tuon ihmisen lähelle? Onko niin, että päästän elämääni alunalkaenkin ihan vääriä ihmisiä? Oliko keulaporttini liian väljä? Onko minulla vain niin höllä inputti? Tai mitä jos olenkin vain kinesteettinen oppija? Siinä tapauksessa ihmissuhteen päättymisessä ei ole mitään ongelmaa. Olen tullut oppimaan. Kun olen saanut oppini, on aika jatkaa eteenpäin. Koska ihmissuhteista oppiminen on kiinnostavaa, ja parhaiten oppii virheistä, aion olla jatkossa vähemmän huolissani poistumisista. Mörkönaamari päähän vaan, analyysikone päälle, ja hyvä siitä lopulta tulee. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Näillä mennään, kohti seuraavia pettymyksiä.
Mummot eri kehitysvaiheiden symboleina
Ja mitä tulee mummoihin eri kehitysvaiheiden symboleina…
Positiivisen disintegraatioteorian mukaan toiset meistä kokevat elämässä useita alkuja. Siispä siinä, että yksilö ei integroidu enää tai alkuunkaan johonkin suhteeseen tai kuvioon, ei ole mitään moitittavaa. On seuraavan vaiheen aika. Kun ei integroidu, jatkaa matkaansa. Pääsee seuraavaan lukuun. Seuraavaan sykliin? Positiivista, eikö totta. <3
